VANHASTA VAATTEESTA UUTTA

Voi että, miten mukavaa on työstää vanhaa vaatetta uudeksi vaatteeksi! Pidän haasteesta, jossa käytettävää materiaalia on rajoitetusti ja se pitää saada riittämään uuteen vaatteeseen, joka on vasta visiona ja mielikuvana omassa päässäni. Sormeni alkoivat suorastaan syyhytä, kun asiakas toi ompelimoon mekkonsa, jota oli käytetty vain kerran eräässä erikoistilaisuudessa eikä sille ollut enää sellaisenaan tarvetta. Asiakas halusi minun tekevän siitä mekot hänen lapsenlapsilleen, 2-vuotiaille kaksosille.

Sovitusnuken päällä lähtökohta ja lopputulos; yhdestä vanhasta tulikin kaksi uutta!

pizap.com14093251375871

Mekkokangas on tosi ohutta ja ilmavaa sifonkia ja siksipä sen alla oli myös vuori. Asiakkaan kanssa mietittiin yhdessä lasten mekkojen perusmalli, josta lähdin liikkeelle. Sovimme myös, että isoäidin mekon ja pääkoristeen ruusukkeet kiinnitetään kaksosten mekkoihin sopivaksi katsomaani kohtaan. Saksin isoäidin mekon ensin aivan palasiksi, jotta pääsin sommittelemaan 92-senttisen mekon peruskaavoja kangaspaloille. Ja siis tuplana. 🙂 Vähiin kävi kangas ja ilman ylimääräisiä helmafrilloja mekot olisivat jääneet liian lyhyiksi. Vuorikankaankin käytin kokonaan.

pizap.com14093253107501

Kaksosten mekot ovat siis kokonaan vuoritettuja, takana on piilovetoketjut ja valmiit ruusukkeet löysivät paikkansa vyötäröltä. Kelpaa kaksosten näissä mekoissa pyörähdellä juhlapaikan tanssilattialla. Kuin kaksi marjaa. 🙂

Kunpa vielä saisin jossain vaiheessa kuvan, jossa mekot ovat tyttösten päällä…